Kuka olen?

Nimeni on Mari Laine ja olen Ystävän Kotiavun perustaja. Koulutukseltani olen taloushallinnon ylioppilasmerkonomi. Koko nuoruuteni tein erinäisiä siivoustöitä. Hoidin äidin kesälomansijaisuuksia sekä olin useilla eri siivousfirmoilla toimisto-, porras- ja kotisiistijänä. Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi ihanaa lasta. Olen luonteeltani sosiaalinen ja viihdyn erilaisten ihmisten parissa. 

Vapaa-ajallani kuljen mielelläni luonnossa marjoja ja sieniä keräten. Nuorempana harrastin kilpaurheilua SM-tasolla, lajeinani hiihto ja yleisurheilu. Nykyisin kunnon ja mielen hyvinvoinnista pitää huolta lavatanssit. 

Mielessäni on kytenyt kutsumus ihmisten auttamiseen jo pidemmän aikaa, ja nyt elämä tarjosi tilaisuuden toteuttaa unelmani oman kotipalveluyrityksen perustamisesta. Tässäkin työssä tavoitteeni ovat korkealla. Minun asiakkailleni vain paras on kyllin hyvää!

Nimeni on Pekka Laine ja työskentelen vaimoni rinnalla Ystävän Kotiavussa.

Ammatiltani olen kirvesmies ja viimeiset neljä vuotta olen työskennellyt telineasentajana Telinemestareilla. Olen seurannut sivusta vaimoni yrittäjänuraa ja halu yrittäjyyteen heräsi siinä määrin, että päätin vihdoin lähteä tähän mukaan.

Vapaa-ajallani harrastan triathlonia ja kilpailuihin treenaaminen pitääkin minut fyysisesti hyvässä kunnossa. Siitä on suuresti apua myös siivoustyössä. Myös luonto, kalastus ja metsästys ovat tärkeitä harrastuksiani urheilun ohella.

Haluamme yhdessä auttaa yhä useampaa asiakasta ja tuottaa iloa arjen keskelle. 

Tyytyväiset asiakkaat ovat ainoa päämäärämme!